Tätä postausta olen aloittanut Turussa, viimeistellyt Raahessa ja nyt viimeiset rivit uudessa kodissa Helsingissä. Monia näistä ajatuksistani olen vähän pohtinut ja luonnostellut tänne viikon aikana. Mullistuksien viikko. Olen pakannut tavarani moneen otteeseen ja ajanut Turku- Helsinki- Turku väliä. Olin Raahessa, jonne tulin viemään koirani hoitoon muutamiksi kuukausiksi. Raahessa on minun lapsuudenkotini. Hevospolkuni, joka on se tärkein asia täältä. Mutta oikea minun kotini. Se on Turussa. Ainakin vielä. Oli viimeiset seitsemän vuotta. Minun sydämeni ja oma kotini on Turussa. Fyysisesti olen Helsingissä ja kodiksi tämänkin tunnen. On kuitenkaan vaikea määritellä tunnetta kodista. Vuosia olen kokenut olevani juureton. Nyt havahduin ajatuksiin, että minulle on kasvanut juuria. Juuria Turkuun.
Muutin Turkuun seitsemän vuotta sitten. Ajatushan lähti ihan totaalisesta läpän heittämisestä. Olimme silloisesta opiskelukaupungistani Hämeenlinnasta lomalla Turun saaristossa. Tarkemmin Korppoossa. Tunsin yhden vanhan ystäväni Turusta, joka oli töissä lastenkodissa. Hän sitten heitti ajatuksen, että tulla käymään käymään työhaastattelussa heillä. Kuulemma kaipailisivat yhtä miestyöntekijää. Kovin paljoa ei tarvinnut suostutella, kun huomasin istuvani työhaastattelussa. Viikon päästä soitettiin, että olin saanut vakituisen paikan. Pohdin hetken asiaa ja näin sitten elämä muuttui. Hämeenlinnassa asustelin omakotitalossa vuokralla, jota suunnittelin ostavani. Elämä oli aikalailla mukavasti sielläkin. Koskaan en kuitenkaan kadu, että pakkasin itseni ja silloisen koirani Tinden kyytiin kohti Turkua. Se on ollut parhaimpia päätöksiä koskaan. Turku teki minusta ihmisineen minut. Valmishan en kyllä ole vielä, mutta teki minusta kokonaisemman. Turku kasvatti kipeästi, kauniisti ja isosti.
Muutin ensimmäiseksi asumaan kämppiksen kanssa Aninkaisten mäkeen keskelle keskustaa. Ihana vanha talo isoine ikkunalautoineen henki omaa tunnelmaani. Siihen laitoin kotia. Kuljeksin Turussa katuja ja koetin miettiä ihmisiin tutustumista. Kämppiksellä oli onneksi valmiita kontakteja, joiden kautta pääsin tutustumaan muutamiin ihmisiin. Toisaalta viihdyin itseksenikin. Kun ei tiedossa ollut vielä muita paikkoja istua iltaa, niin muistan kävelleeni usein Pinellaan. Jokirannassa oleva erittäin hyvä ja ihana ravintola. Kallis kyllä. Tuli kuitenkin fiilisteltyä. Hieman isompaa kaupunkia tämän ravintolan terassilla iltaisin. Välillä teekupin ja välillä viinin ääressä. Ensimmäisen asunnon jälkeen on tullut asuttua useammassakin paikassa Turussa. Yksin, kämppisten kanssa, sekä isoimman osan ajasta jaoin parisuhteeessa kotia. Viimeisimmän ajan asuin itsekseni Pohjolassa pienessä puutalon ullakkohuoneistossa. Turussa asumisen parhaita puolia on melkein se itse asuminen. Asuntojen hinta ja laatu ovat aikamoisen mukavat. Puutalot ja vanhat kivitalot ovat itselläni lähellä sydäntä. Pihapiirissä sattuu olemaan usein pientä puutarhaa, jossa istua ja grillata kesäiltoina. Näitä olen saanut useammassakin asunnossa Turussa kokea. Helsinkiin muuttaessani tätä asumisen keveyttä tulee ikävä. Ei sillä etteikö Helsingissä voisi asua ja asunkin kivassa kodissa. Olen kuitenkin selkeästi havainnut, että kyllä Turussa voi asua mukavammin. Isommin. Lähempänä luontoa, vaikka keskustassa asuisikin. Nämä asiat ovat minulle tärkeitä ja näitä tulen kaipaamaan. Erilaiset Turkukodit kannan kyllä mukanani. Niihin mahtuu elämää ja aikaa.
Turussa oman elämäni muutokset, ovat olleet valtaisia. Alkuvuosina minun elämäni lähti monin askelein kohti muutoksia. Muutoksia voi olla väärä sanakin. Eihän mikään näistä muutoksista ollut kuitenkaan itselleni yllättävä tai uusi. Muu maailma reaktioineen aiheutti näihin vuosiin paljon vaikeita asioitakin. Turku oli kuitenkin hyvä. Ihmiset siellä kantoivat läpi näistä muutoksista. Jenni Vartiainen lauloi Vain elämää ohjelmassa trampoliini biisiä tuossa juuri. Osui korviin facebookissa linkkinä ja kuuntelin. Sannilta en ollut aiemmin tuota kyseistä kipaletta hoksannut. Voisin todeta, että Turku oli näinä vuosina mun trampoliini. Pomppuja ylös ja alas. Aina ole pompannut ylöspäin paremmin ja enemmän, kuin alas. Näinä hetkinä Turussa moni paikka on muodostunut tärkeiksi. Juurikin niiksi trampoliini pysäkeiksi. Rakkaimpia mainitakseni Turussa minulle on aurajoki ja sen varret. Sen varsilla on kävelty luonnossa. Aurajoki mahdollistaa mielettömän hienosti kaiken tämän. Kävele sen vartta ja vaihda sen henkeä erilaiseksi. Löydät rauhaa ja eniten tanssittavimpia bileitä. Kaikkea löytyy aurajoen varresta. Tanssi Donnalla tai Katariinalla jokilaivoissa. Piknikit eri kohdissa. Jatkot kesäyönä tai tarjottu nenäliina talvisena yönä kun vähän itkettää. Turku Modernien aamujatkot sillan pomppiessa auringonnousuun. Oksennus Dynamon jälkeen ja ne monet suudelmat poikien kanssa. Muutamaa tyttöäkin joku kerta. Jokiranta kasaa ja kiteyttää monia Turun hetkiäni. Mitäs mieltä te? Voisin kuvitella jokirannan olevan jollekin muullekin se Turkua kiteyttävä asia.
Enempää aiemmin mainitsemiani suuria muutoksia en avaa nyt. Totean ne vähän pienemmin. Aiemmassa blogissa teksteineen taisin pohtia näitä isomminkin. Koen, että nämä eivät ole niitä aiheita mistä kirjoittaisin enää. Ehkä joskus, ehkä ei. Kuten olen todennut, että kirjoittaminen on minulle joskus terapiaa. Nämä ovat menneisyyttä, taustaa ja sitten toisaalta kaukaisia asioita. Osa elämää ja sitten kuitenkin mennyttä. Nämä ovat tapahtuneet ja jos joku uusi ihminen aukaisee blogini, niin kirjoitan ne kuitenkin ääneen taustaksi. Lestadiolaisuudesta lopullisesti irtisanoutuminen ja repäisy tapahtui varmastikin Turussa. Hämeenlinna vuodet olivat kyllä ajaneet jo tästä yhteisöstä kauas, mutta Turku teki sen viimeistään. Tästäkin olen kiitollinen. Löysin vuosien varrelta Turusta omat yhteisöni ja paikkani, joka ei ollut tämä uskonto. Homous, sen tunnustaminen ääneen ja myöhemmin seksuaalisuuden määrittäminen ihan vaan omaksi seksuaalisuudekseni. Vaikka minä nyt ihan homo taidan olla, niin eihän maailmasta tiedä. Turku opetti, ettei tarvitse aina julistaa ehdottomasti mitään. Voin vain olla. Homo taikka ei. Entäs sitten. Olemista ihan itsenään Turku on opettanut näiden omien myllerrysten keskellä. Ensimmäinen suurempi rakkaus ja parisuhde yhdessä asumisineen tapahtui Turussa. Sain jakaa sitä aikaa äärimmäisen hienon ja turvallisen ihmisen kanssa. On hienoa tuntea ja ajatella päättyneestä jaksosta elämästään, että se oli hienoa aikaa se. Ei kaivaten takaisin, vaan muistaen sen lämmöllä. Olen tätä asiaa paljon pohtinut. Jotkut ihmiset tulevat elämän matkaan ja ovat osa sitä. Kuuluen johonkin kohtaan polkua ja sitten ne jatkavat matkaansa. Eivät välttämättä kokonaan, mutta muuttaen muotoaan. Toivon kykeneväni tulevissa ihmissuhteissa tähän samankaltaiseen. Mikäli jokin ei toimi, niin päästää irti toimimattomasta. Ottaa kiinni se mikä toimii, sekä muistaa irti päästäessään aina se mikä toimi. Hyvänä. Näin muistan tätä melkein viittä vuotta jakessani päivittäisen elämäni toisen ihmisen kanssa. Tässä ehkä isoimmat mullistukseni Turussa. Lisäksi maailmaani mullisti moni muu ihminen. Ystävyyden vahvoja siltoja lopunelämäkseni toivon.
Ihmisiä en tosiaan tuntenut aluksi tullessani Turkuun. Nyt en pääse monesti kovin pitkästi kaupungissa kävelemään, että jokin tuttu tulee vastaan. Minulla on paljon ystäviä. Se on mielettömän mahtava asia. Alkuun tämä kaikki oli kuitenkin tosi hankalaa. Ilman opiskelijapiirejä ja tuttuja oli vaikeaa tavata ketään. Ei ollut tavallaan mitään valmista kontekstia mihin olisi vähän kuulunut. Tutustuin kuitenkin ihmisiin ja tutustun jatkuvasti lisää. Alkuaikoinani kävin itseksenikin baareissa ja tuttuun tapaani tutustuin tuntemattomiin ihmisiin. Yksi pitkäaikaisista ystävistäni totesikin, että muistanko miten me tapasimme. Olin sanonut Dynamon tanssilattialla, että hei kaunis ihminen. Tule meille joskus syömään. Hän tuli ja niin meistä tuli ystävät. Tehkää extempore kutsumisia ja tutustumisia. Tällä olen ainakin rikastuttanut omaa elämääni. Jakakaa ystäviä ja kutsukaa ihmisiä yhteen. Iloitkaa ympärillänne rakentuvista ystävyyksistä. Meillä on monesti vahvat omat porukat ja piirit. Olen koettanut olla aina ystävyyksien rakentaja. Itseni ulkopuolellekin. On aina ilo kun ystävät kohtaa.
Turussa elämässäni ovat toki jatkaneet hevoset. Niiden kautta elämääni on tullut upeita ihmisiä ja perheitäkin. Olen saanut tehdä hevosten kanssa paljon. On ollut sivutyönä olevia ratsastettavia ja muuten vain projekteja. On rikkaus, kun on näinä vuosina saanut mennä erilaisia hevosia. Olen oppinut paremmaksi ratsastajaksi. Olen aina mennyt kaikenlaisia hevosia. Niinkuin esikuvani Kyra Kyrklund on jossain maininnut, että ratsasta aina kun voit. Tätä olen toteuttanut. Olen ratsastanut Turussakin ravihevosista hienoihin kymmenien tuhansien eurojen kilpahevosiin. Tätä aion myös jatkaa. Uskon jokaisen hevosen opettavan paremmaksi ratsastajaksi ja hevosmieheksi. Mikä on minun elämäntapani. Talliympyröiden kautta on tullut aina rakkaita ystäviä. Minulle on aina ollut tärkeää hevosten kanssa lisäksi luonto. Taivassalo ja Vehmaa etenkin on mahdollistanut tätä. Tämä on Helsingissä haasteena. Ottakaa yhteyksiä, jos keksitte hyviä luonnon ja hevosten yhdistelmä paikkoja Helsingissä. Mulle se on vielä haaste. En pidä kuitenkaan mahdottomana, että luontoon pääsee Helsingin seudullakin noin.
Itkettää. Tuli nostalgisia oloja syventyessäni Turun aikoihini. Loppuun haluan sanoa, että käykää Turussa. Ajattelin kirjoitella erikseen postauksen minun lempparipaikoistani siellä. Ihan vain mainostaakseni Turkua, sen ihania kahviloita, koloja, pubeja ja klubeja. Se ansaitsee oman postauksen. Siksi, että teistä jokainen lukijakin kävisi joskus Turussa. Minä suosittelen. Minun kotini Turku.
-Olli
Kuvat: Olli Kinnunen
(kuvat 7,9,10 Sebastian Pönkkö)
